lonkerot

lonkerot
syksy

25.5.2015

kylmää vastaan....

Aluksi haluan heti pyytää anteeksi, koska käyn kurkkimassa teidän blogeja harvemmin kuin haluaisin. Syy on hitaan koneeni. Se tuntuu hidastuvan aina vain ja enempi. Aina välillä kokeilen onneani, kuten nytkin  ja pyrin kommentinkin jättämään, jos koneeni on yhteistyö haluinen. Koneen vaihdan uuteen vasta ehkä syksymmällä. Kesä tuo myös omat syynsä koneelta poissa oloon. On niin paljon muuta tekemistä. Eli myös päivitykseni tahti hidastuu, mutta ei kokonaan.
Täällä on ollut sateista ja nytkin sataa sekä sadetta on luvattu lisää. Joten kylmää vastaan olen varautunut näillä...




Sukkia mökille ja tulevalle pikkuiselle omat junasukat. Aikuisten sukat ovat 7-veljestä ja junasukat Dropsin fabelia.
Päätökseni virkata kesällä on lähtenyt hyvin liikkeelle. Siitä enempi ensikerralla. Lämmin kesä on kyllä jo mielen siimeksissä kutittelemassa mukavasti, vaikka lomaa saakin vielä odotella jonkin aikaa. Onhan kesäillat pitkiä ja valoisia. Kunhan se aurinko löytäisi tänne meille ja kyllähän se aikanaan saapuukin.
Haluan onnitella kaikkia ylioppilaita ja valmistuvia sekä heidän vanhempinaan. Toivotaan kaunista ilmaa juhliin =))

HYVÄÄ JA AURINKOISTA ALKAVAA KESÄKUUTA!!
t. Rantapuikko

12 kommenttia:

  1. Ihanan pirteät nuo keltaiset. Toukokuun loppu ja edelleenkin villasukkakelit. Minäkin yleensä tähän aikaan olen siirtynyt enemmän virkkaamaan, nyt tuntuu neulominen jatkuvan. Ei ole yhtään kuuma pitää villaneuletta sylissä. Saisi jo ilmat lämmetä. :)

    VastaaPoista
  2. Raitasukat ilahduttaa aina!

    VastaaPoista
  3. Ihania sukkia olet tehnyt! Keltaset on kyl ihastuttavan väriset ja niiden varretkin on niin sievät! Villasukkia ei vielä ole meilläkään pakattu varastoon eikä kaivettu hamosia esiin, sillä näillä ilmoilla ei paljo kesähepeneitä kaipaa =)

    VastaaPoista
  4. Ihania sukkia, villa sukkia tarttetaan aina. Minäkin ole kaivanut virkkuukoukun esiin ja aloitellut yhtä ikuisuusprojektia. Kesällä tulee enemmän virkattua, talvella ei juuri ollenkaan. Tänään näyttää olevan hieman lämpimämpi päivä, jokohan se kesä tulee...

    VastaaPoista
  5. Onpa kivat värit sukissa; ihan tulee hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
  6. Tosi ihania sukkia, nuo junasukat on todella suloset.
    Hitaasti toimii meilläkin kone, völillä ihan harmittaa mutta hyvä näinkin.

    VastaaPoista
  7. Ihania värejä sukissa.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi27.5.15

    Kauniita sukkia olet neulonut, niitä tarvii aina. :)
    -Anelma-

    VastaaPoista
  9. Vielä tarvitaan kauniita villasukkia kun ei paljain varpain tarkene.

    VastaaPoista
  10. Hei, hienoja sukkia, nuo junasukat oikeinkin södet :) Ja juu, tottahan toki jokainen postailee omaan tahtiinsa, no problem. Saitpa muuten melkoisen aarteen tuossa edellisessä postauksessa (lankakätkön) :)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
  11. Kaunis aurinkoinen kiitos ihanista sukkakommenteistanne =))
    Villasukkia käytän koko kesän jossain muodossa....

    VastaaPoista