lonkerot

lonkerot

6.3.2016

NYT MINÄKIN.......

Olen jo pitempään yrittänyt saada meidän vaaria innostumaan Tallinnan reissusta. Pitkä uuvutus toi vihdoin voiton minun hyväksi. Varasimme matkamme Oravais Trafikista. Mikä olikin hyvä juttu. Vaikka järjestäjä onkin ruotsin kielinen firma, pärjäsin minäkin mukana ihan hyvin. Onneksi tulkkina toimi vaari kun jokin asia meni hiukan ohi ( Kyllä he myös selvällä suomen kielelläkin palvelivat jos tarvetta oli). Paikan päällä meille oli järjestetty halukkaille bussilla meno kauempana sijaitsevalle ostoskeskukseen Rocca Al Mareen.  Jonka jälkeen halukkaille oli vielä mahdollisuus jatkaa matkaa Karnalukseen. No minähän olin ainoa joka sinne halusi lähteä. Niinpä sain bussin, kuskin ja vaarin kanssani lankaostoksille. Kuskikin rohkeasti tuli kanssamme sisälle, mutta pieni vilkaisu ja hän lähti bussiin odottelemaan. Olihan tuo paikka tosiaan aivan omaa luokkaansa. Vaikka olenkin tutustunut paikkaan monestikin netin kautta en voinut kuitenkaan varautua kaikkeen mitä silmiini osui. Urhoollisesti vaari kantoi ostoskoriani ja jopa innosti minua lankojen ostossa. Ihmetteli vielä lopuksi enkö osta enempää?? Aika hyvin koulutettu vaari, vai mitä??
Tässä olisi mitä koriini joutui....

 Tuo kiekko ja vyyhdit ostin vanhan kaupungin parista pikku kaupasta.


 Muita ostoksia kaupungin muista käsityö kaupoista. Vieras kaupunki ja hyvin nenäni näitä käsityökauppoja löysi =))  Kotiin tultiin yöllä ja tänään on hiukan väsy.  Huomenna virkeänä sitten töihin loman jälkeen ;)



 Kortteja on alkuviikosta tullut tehtyä.

MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA =)) 
t. Rantapuikko

24 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia. Hyvin koulutettu mies kun enemmänkin olisi lankoja saanut ostaa ;-9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia.
      Onneksi en ihan kokonaan menettänyt tuota kontrolliani noiden lankojen kanssa =))

      Poista
  2. mahtavat ostokset. Hyvin olet miehesi kouluttanut, heitäppä muutama vinkki meille joiden miehet juoksee lankahyllyjen ohi eivätkä jarruta käsityökauppojen kohdalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti.
      Jotenkin vain olen onnistunut. Joskus tuo vaari ihan itsekin ostelee minulle minulle lankoja, kun joku tarjous osuu kohdalle..

      Poista
  3. Onpa hienot tuliaiset! Mä en ole koskaan käynyt Karnaluksissa. Pitäis varmaan lähteä tutustumisreissulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna.
      Kannattaa kyllä käydä jos sielläpäin on liikkeellä. Itse hiukan kurkin heidän nettikauppaa, ja tein pienen toivelistan itselleni valmiiksi. Näin pystyin pitämään ostokseni jonkinlaisessa kurissa.. Nyt jo pitäis päästä uudellee =)))

      Poista
  4. Ihan sopivasti olet ostellut, ei liikaa eikä liian vähän. Minullakin on käymättä vielä Karnaluksissa. Olen käynyt vain liiton järjestämillä matkoilla ja ravintolaväkeähän ei muu kiinnosta kuin halpa viina, joten enpä ole vuosiin viitsinyt lähteä mukaan. Lankakaupoissa olis kyllä mukava käydä, mistähän löydettäis minullekin tuommoinen mies matkakaveriksi =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude.
      Käyppä joskus kurkkimassa, kannattaa.. Eikä sitä tiedä missä nurkantakana se mieskin piileksii =))

      Poista
  5. Upeita ostoksia. Ajatella että sulla oli koko bussi käytettävissä, sinne sopii paljon lankaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki.
      JUu, mukavaa oli ja tosiaan olisi lisääkin mahtunut noita lankoja =))

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Huopatossunen !!
      Mukava on saaliini, olen tyytyväinen.

      Poista
  7. Kannattava ostosreissu :) Minun pitäisi saada nykyisiä lankoja vähenemään ennen kuin seuraavan kerran lähden Karnaluksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut.
      Minunkin pitää alkaa kuluttamaan varastojani oikein urakalla, että on tilaa sitten kun seuraavan kerran menemme tuonne.. voi mennä aikaa siihen...

      Poista
  8. Anonyymi7.3.16

    Kiva kun olet päässyt Karnaluksiin. Kyllä siellä on lankoja ym. ihmettelemistä. Kevyitä langat on sieltä tuoda. Ihana määrä tuomisia on sinullekin kertynyt.
    Alize langasta olen minäkin paljon neulonut.
    Mukavaa viikkoa sinulle!
    -Anelma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anelma.
      Minulle on uusi tuttavuus tuo alize lanka, vaikuttaa mukavalta. Mitähän niistä tekisin, siinä taas uutta miettimistä =))

      Poista
  9. Ompa nyt paljon neulottavaa ja koristeitakin suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis.
      juu, materiaalia on kyllä kunhan vain löytyy mukavia ohjeita.

      Poista
  10. No mutta hienon reissun teit. Hyvät ostokset. Totta, kässäihmisen nenä nuuskasee oikeat kaupat!
    Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jatta.
      Hyvästä nenästä on usein hyötyä.

      Poista
  11. Sinullan varsin mukava matka ollut. pitää ostaa kuin Sulo vileen eli kun halavalla sai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitu.
      Minussa asustaa aika isokin Sulo Vileen...

      Poista