Joulu

Joulu
Joulu

13.1.2017

Sukkia ja mietteitä...

Sukkien teko jatkuu ja niitä onkin jonkin verran tullut tehtyä. Niitä kun voi kutoilla vaikka missä ja ajatukset ei tarvitse olla paikalla.
Selkäni on vieläkin kipeä ja sairas lomani jatkuu. Olen ollut magneetti kuvauksissa ja löytyi kaksi välilevyn pullistumaa ja paljon muutakin. Fysioterapiassa on käyty ja eilen kävin vielä kuvauttamassa olkapäänikin. Nekin ovat kiusanneet minua jo jonkin aikaa. Oikea olka murtui joulukuussa -13 ja sen jälkeen ei ole palautunut ihan täyteen kuntoon ja sitten rasituksesta alkoi tuo vasenkin reistailla. Nyt sitten mietitään työn keventämistä ja osaaikatyöeläkettä. Kaikki on tosin vielä vain alkutekiöissä. En haluaisi millään luopua nykyisestä työstäni, viihdyn siinä tosi hyvin. Katsotaan miten tytön käy. 😒
Siis niitä sukkia...

 Sukissa on lankana Ville ja kokoa niissä on 34,36, 34 ja 35.


Hiukan on tullut väritelleeksi kuvia kortin tekoa varten. Hidasta puuhaa muutenkin ja nyt kun pitää pikku hiljaa edetä sekä olan että selän takia.
Jotain muuta olisi jo kiva tehdä kuin noita sukkia, mutta niitä on vielä tulossa😋

OIKEIN MUKAVAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA 😘
t. Rantapuikko

10 kommenttia:

  1. Sinä se sukkamestari olet . Sinulta valmistuu kuin liukuhihnalta toinen toistaan kauniimpia sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi Intsu !!!
      Sukkia on tosiaan tullut putkeen tehtyä useanpikin...

      Poista
  2. Paljon ihania sukkia ja korttejakin olet tekemässä. Iloista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Sirkkis kommentistasi !!
      Kortien teko on vasta ihan alkutekiöissään, mutta kait jokunen piakkoin valmistuu...

      Poista
  3. Hienoja sukkia ja niitä tuntuu valmistuvan vauhdilla. Tsemppiä sairauslomalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi Marjut =))

      Poista
  4. Kivoja sukkia taas :).
    Tsemppiä selän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Omppumato kommentistasi ja tsempistä =))

      Poista
  5. Sukkaputki sinulla.
    Toivottavasti kuntoudut mahdollisimman hyvin ja työkuviotkin lutviutuvat kohdilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi Sartsa =))

      Poista