lonkerot

lonkerot

31.5.2017

VALMISTA JA KOKEILUA

Tänään sain valmiiksi yhden keskeneräisen työni.


 Pitsihuivi itselleni. Lankana oli Svarta Fåret Merilla kaksinkertaisena ja koukku nro4. Lankaa kului n. 130g. Kuvion mallin nappasin Printerestistä. Ihanan kevyt huivi..
Vaari kaipaili ohuempaa kotisukkaa ja niinpä tiesin heti mistä langasta sellaiset hänelle tekisin.


Jokin aika sitten sain lahjoituksena Kaupunkilanka Rotvallia kaksi kerää.  Tätä lankaa olin halunnut kokeilla ja nyt oli hyvä kohde. Lanka oli tosi ihanaa neuloa, liukui ihanasti käsissä  eikä ollut yhtään solmua t.m.s. haittaa langassa. Suosittelen ja minä ainakin jatkossa aion ostella tätä lankaa kun eteeni tulee. Kiitos vielä N langoista. Sukilla on kokoa 45 ja sitä kului 120g. Lankaa jäi vielä minunkin kesä sukkiini.
KOKEILUJA;

 Kokeilin uunissa kuivattavaa askartelumassaa. En ollut siihen tyytyväinen. Nyt etsimään uutta....

Tein jokin aika sitten muutaman mustekalan ja nyt kokeilin niistä tehdä avaimenperiä...
Kaikenlaista sitä tulee kokeiltua joskus onnistuu joskus taas ei...

Meillä tällä hetkellä paistaa aurinko, mutta kuitenkin ilma on kylmää..
Toivotaan että se kesä sieltä vielä tulee..
💗t. Rantapuikko

8 kommenttia:

  1. Ihanuuksia! Mukavaa keskiviikkopäivää!

    VastaaPoista
  2. Kaunis malli huivissa ja väri tietysti. Kaupunkilankaa en ole vielä kokeillut; pitäisi ensin saada entisetkin langat vähenemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Marjut =))
      Olin viikonlopulla Turussa enkä ostanut yhtään lankaa...Hyvä minä !!!

      Poista
  3. Anonyymi2.6.17

    Hei RantaPuikko!
    oletko kokeillut tehdä soodataikinaa? Ajattelin kun et ollut tyytyväinen tuohon askartelumassaan?
    Nauti kesästä (sit kun se tulee)! :)
    Terrkuja, Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia =))
      Juu mielessä on kyllä tuo soodataikina....
      Hyvät kesät myös sinne =))

      Poista
  4. Huivi on aivan ihana, värikin täydellinen!
    Vaarin sukat ovat komeat ja avaimenperät iloisen suloisia :).

    VastaaPoista