Joulu

Joulu
MUKAVAA JOULUN ODOTUSTA

2.12.2018

JÄLLEEN SUKKIA....

Vielä en ole aloittanut mitään isompaa työtä, joten olen neulonut sukkia. Niitä on mukava tehdä välityönä, vaikka varasto jo pullisteleekin.



Lankana näissä kaikissa on 7-veljestä ja kokoja 38,40, 42 ja 43.
Varastossa minulla on punaista ja valkoista kaupunkilankaa Leikkipuisto, siitä olisi ajatuksena neuloa jotain kivaa  mummin muruille. Ehkä jokin mekko tai tunika. Katsotaan mistä löytäisin kivan ohjeen. Jos sinulla sellainen on niin vinkaatko minulle .. Kiitos 😍👍
Nyt on sitten joulukuukin alkanut, joten
 
OIKEIN MUKAVAA JOULUN ODOTUSTA !!!!
t. 💗 Rantapuikko
 

22.11.2018

VALMISTA....

Nyt olen saanut toisenkin puseroni valmiiksi. Se valmistui jo viikon lopulla, mutta nyt vasta ehdin sen tänne saamaan.
Lankana oli Novitan Nalle ja sitä kului n. 550g. Puikot kokoa 3½. Ohjenuorana sama ohje kuin aiemmassa puserossa. Lanka on varastossa jo kauan ollutta lankaa ja hyvin sain sitä tähän puseroon kulumaan. Jäljelle jäi vielä yksi täysi kerä ja n. 30g päälle. Hyvin yhdet sukat vielä saan  noista langoista.


Hiukan kuva valehtelee värit. Alemmassa kuvassa värit ovat aika oikean suuntaiset.

Hihat jätin tässäkin lyhyeksi.  Hiukan kyynerpään alapuolelle. Nyt minulla onkin täksi talveksi uudet puserot minua lämmittämään. Tällä mallilla voinkin vielä tehdä puseron jos toisenkin..muunnellen.. sitten joskus kuin lankaa taas löytyy...
Sukkiakin olen saanut valmiiksi...

 Lankana 7-veljestä ja koko 42/43.


Lankana näissäkin 7-veljestä ja koko 38.

Mukavaa alkavaa loppuviikkoa !!!!
t.💗 Rantapuikko

11.11.2018

VALMIITA...

Oikein hyvää isänpäivää kaikille !!!
Nyt olen saanut valmiiksi sen oman puseron. Aiemmin en olekaan tehnyt ylhäältä alas neulottua puseroa. Enkä kovin montaa muutakaan puseroa itselleni. Kauan mielessä oli sellainen tehdä. Löysin itselleni mallin Novitan lehdestä kevät 2014 malli 62. Langaksi valikoitui llama silk. Sitä kului kaikkiaan 440g. Lanka oli ihanaa neuloa. Neulominen sujui kuin itsestään. Ohjeesta poiketen tein muutamia muutoksia. Ainut huono puoli langassa on, että siitä irtoaa "karvaaa" vai miksi sitä nyt voisi kutsua..


 Päällä pusero tuntui lämpimältä vaikka onkin aika ohut. Neuloin sen 3½ puikoilla. Itse tykkään kovasti tuosta. Se kai on pääasia.

Viimein sain täytettyä nämä kaverukset. Moni muu kaveri jäi vielä odottelemaan täyttöä.


Koska tapanani on usein tehdä toinen tai useampikin jos löydän kivan mallin. Niin nytkin toistan itseäni ja puikoilla onkin jo uusi pusero tuloillaan. Siitä sitten kun on valmista.

MUKAVAA ISÄNPÄIVÄN JATKOA SEKÄ MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA!!!!
t. 💗Rantapuikko

5.11.2018

TEHTAILUA.....

Nyt minäkin olen sitten aloittanut joulun valmistelut 😍 Tykkään valmistella joulua aikaisin, mutta kun se ihanuus on ohi niin nopeasti myös laitan kaikki pois.
Joten valmistelut aloitin korttien muodossa...

 Lisää tulen varmasti vielä tekemään. Tällainen puuhastelu on kivaa...

Sukkia olen taas tehtaillut...
 Lankana on 7-veljestä ja kokoa 38. Nämä ovat jo uusia jalkoja lämmittämässä.


Joskus ajattelin etten 3 pienemmällä puikoilla rupea sukkia väsäämään. Vaan kuinka kävikään lankana on Himalaya socks bamboo ja puikot 2.75. Kokoa sukilla on 42/43. Ihana lanka kutoa.  Varastossa on vielä tätä lankaa, joten uusia sukkia on tuloissa....


Nämä sukat ovat 7-veljeksestä ja kokoa 29 ja 33. Nämä menevät pukin pussiin.
Sitten pieniä sukkia loppu langoista.

 Puseronikin alkaa valmistua. Siitä sitten ensi kerralla.

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA !!!!! 
t.💗Rantapuikko

28.10.2018

PIELEEN MENI......

Alku kesästä oli menossa Villapesun ohjelman neulepinnat huivin yhteis neulonta. Aloitin mökillä tekemään huivia Maija langasta. Kotona otin sitten aloitukseen toisen huivin ja sen tein Arvetasta.
Näiden huivien siis molempien kanssa kohtasin vaikeuksia. Valmiiksi tein ja nyt olen ne pingoittanut. Saivat siis odotella valmistumistaan jonkin aikaa.
Tässä ovat huivit ja niiden virheet.


 Tässä huivissa lankana on Arvetta.


Tässä lankana taasen Maija. Lisäksi molemmissa on jonkin verran jotain kirjavaa sukkalankaa.  Nyt vain en enää muista mitä.


Suurimmat virheet tuli tuossa priossi osuudessa. Ovat näkyviä, mutta saan ne kyllä kietoutumalla peittoon. Ajatuksena on kyllä näitä käyttää.  Ihana oli tehdä ja voi olla että vielä joskus aloitan uuden paremmalla onnella. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen loppuenlopuksi näihin huiveihin..
Onneksi en tilannut huiviin suositeltua lankaa. Virheet olisivat tulleet kalliiksi........

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa !!!
t. 💗Rantapuikko

21.10.2018

MUSTAA.....

Oikein mukavaa sateista sunnuntaita. Onneksi täällä alkoi sade vasta sitten kun olin ehtinyt käydä lenkillä. Pienellä sellaisella. Selkäni takia nuo lenkit ovat oikeastaan tosi pieniä ja kivuliata. Toivon kuitenkin , että saisin taas otteen tuohon kävelyyn pikku hiljaa..
Siitä mustasta johon otsikkokin viittasi. Lupasin pojalleni jo alku vuodesta neuloa puseron. Hän halusi mustan ja ihan perus sellaisen. Odottelin kevättä ja valoa. Mökillä sitten alku kesästä neuloin hänelle tämän..


Lankana on Novitan 7-veljestä ja koko on M. Mallin ohjeen nappasin myös Novita lehdetä. Siitä karhupuserosta. Lehden numeroa en nyt muista. Karhua en tehnyt, mutta tuon keskellä olevan nurjan kerros jutun tein. Antaa hiukan eloa perus puseroon. Sukat tein myös, ne olenkin jo aiemmin esitellyt teille.                                                                                                                                   



Torstaina poikkesin Neulenettikahvila Pirjoliisassa. Mielessäni oli ostaa langat puseroon joka neulotaan ylhäältä alas ja joka olisi ohut. Neuvoa antava ohjekin oli mukana, mutta halusin toisen langan ja jotain muutakin muutoksia tehdä. Aiemmin en ole tehnyt puseroa tuolla menetelmällä, joten uusi kokemus.  Lanka on tosi ihanaa ja pehmeää. Liukuu puikoilla kuin itsestään.  Lanka on llama silk 70%  babylama soft, 30% mulberry silk.

Olen myös postittanut arvontani voiton voittajalle eli Hannelle. Yhteyden otossa selvisi että Hanne ei ollut neuloja, vaan askartelija. Hänen toiveensa oli saada jotain askarteluun liittyvää tai lapaset lapsilleen. No minulla ei lapasia ollut varastossa, muttan neuloin sellaiset heille ja laitoin toki pakettiin myös hiukan muutakin. Toivon Hannen olevan tyytyväinen pakettiinsa.



 MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE !!!
t. 💗 Rantapuikko

15.10.2018

Mitä on tullut tehtyä viikossa.....

Viime viikko oli vapaata ja sen vietimme mökillä. Koska illat ja aamut olivat pimeitä ei ollut muuta tekemistä kuin puikkoilla. Tässä olisi satoni viikolta 😏.

 Nämä sukat valmistuivat kyllä jo lomaa edeltävänä torstaina. Lankana 7-veljestä koko 40.

 Näistä pipoista kaksi taasen valmistuivat perjantai iltana ennen lomaa ja kolmas sitten mökillä.
Lankana kauan kaapissa oleva Novitan Kide. Kahdesta kerästä sain kaikki kolme.


Sitten  oli vuorossa heijastin pipo itselle ja toinen jollekin muulle. Lankana oli Nykälän lanka Reflective ja lankaa kului taas kerä ja pipo.

Tyttäreni joka pyöräilee myös talvisin halusi itselleen säärystimet. Niinpä tein hänelle sellaiset ja lapaset myös.  Lankana on 7-veljestä. Molemmista keristä jäi vielä hiukan lankaa...



Sitten vielä lapaset kokoa 2v. ja 7v. Lankana on 7-veljestä ja vihreä on Pirta sukkalanka.
Hyvä oli viikkosaalis. Helppoja sekä nopeita tehdä.

Kaunis syksy jatkuu. Nautitaan siitä.
Mukavaa viikkoa kaikille !!
t. 💗 Rantapuikko

4.10.2018

KESÄN VÄLITÖITÄ.

Kesän aikana minulla on ollut sellainen välityö jota olen näpertänyt kun muuta en ole keksinyt. 

 Tämän peiton kokoa en ole mitannut, mutta se sopii esim. yhden sängyn peitoksi. Olen joskus saanut villalankaa mieheni siskolta. Niissä ei ole ollut vyötteitä ja langat ovat peräisin joskus vuosilta 1970-80. Lanka oli ohutta joten lisäsin joukkoon kaikkia langanloppuja ja pikkukeriä. Tulos oli tällainen. Kyllä tuo sopii mökille vaikka retkipeitoksi. Koska hiukan lankaa jäi tein vielä puutarha tuoliin tuollaisen lämpöpeiton. Nyt se onkin hyvä kun alkaa olla kylmä ja haluaisi vaikka vielä juoda kupposen kahvia ulkosalla.

 Alku keväästä aloin kutoilla itselle villatakkia . Lankana on kaksinkertainen baby ull. Mallina oli rva. toukokuu. Hihat halusin jättää lyhyeksi. Tämäkin jää mökille lämmitelemään minua kun on viileää.
 
 Olen ollut yhteydessä arvonnan voittajaan. Olemme sopineet että postitan voiton jonkin ajan kuluttua muutamien seikkojen takia. Kun postitus on lähtenyt ja päässyt perille, niin näytän voiton sitten teille.

Oikein mukavaa alkavaa loppuviikkoa  !!!! 
t. 💗Rantapuikko

1.10.2018

ARVONTA ON SUORITETTU

Nyt on sitten arvonnan julkaisu. Moni ei osallistunut arvontaan. Teitä oli vain seitsemän.
Onnen tuojana toimi vaari.





Onni suosi Anonyymi -Hannea. Otatko Hanne minuun yhteyttä ja laitat yhteystietosi sähköpostiini;
rantapuikko@suomi24.fi. Kun olen saanut postitettua paketin ja saaja on sen saanut julkaisen täällä mitä voitto piti sisällään.
Kiitos kaikille teille jotka osallistuitte.
Tällä kertaa ei muuta.

MUKAVAA ALKANUTTA LOKAKUUTA ! ! !
t. 💗Rantapuikko

15.9.2018

HEI PITKÄSTÄ AIKAA .


Nyt on lomat vietetty ja töissäkin olen jo aikaani kulutellut. Joten olisi jo hyvä aika pistää tämä blogi ajan tasalle.
Olette kaikki taas oikein tervetulleita tänne. Lämmin kesä oli sen varmasti jokainen on kohdallaan todennut. Välillä joutui laittamaan puikot sivuun kun ei tuo neulominen ja virkkaus oikein tahtonut luistaa. Sillä välin minä sitten askartelin....




Silmukkamerkkejä ja  kerrosmerkkejä tuli kokeiltua tehdä. Jokunen näistä lähti maailmalle kokeiluun.
Puikoilta on etupäässä tipahdellut sukkia ja tässä olisi sitten niiden rypäs...

 
 Lankana 7-veljestä ja kokoa sukilla on 43.

Punasävyiset sukat on Step 6. Ihana lanka neuloa. Sinertävät sukat ovat Steinbach Wolle. Samoin nuo alempana olevat. Jos oikein muistan 😆 Ylempien koko on myös 43/42

 Alempien koko on 45.

 Sitten pienempiä sukkia. Lankana on 7-veljestä loppulankoja.  Punaiset ovat loppulankaa
  Step 6.
Kahden koko on 30 ja muut ihan pieneen jalkaan... 20-???
Viimeisinä on mökkisukat itselleni lankana näissä on 7-veikka ja raitalanka jotain loppulankaa.
Puikoilla on tuloillaan kahdet sukat, mutta niistä sitten kun ovat valmiit.
Muutakin on valmistunut kesällä, mutta niistäkin toisella kertaa.


Ajattelin että aloitetaan kunnolla tämä  syksy. Blogini täytti 6-vuotta elokuussa ja nyt on aika pitää arvonta sen kunniaksi.

Joten säännöt;
    #      Kaikilla tämän postauksen alle jätetyt kommentit ovat mukana yhdellä arvalla. 
    #      Voiton lähetän vain SUOMEEN.
    #      Arvonta aika   15.9-18 --->30.9-18 jonka jälkeen suoritan arvonnan.
            Voittajan ilmoitan sitten  täällä blogissani.  
    Itse voittoa en tapani mukaan julkaise vielä. Se on sitten yllätys.  Lankaa kuitenkin  voittoni sisältää, mutta mitä muuta??? Voitosta julkaisen myös kuvana kun voittaja on sen saanut.  
ONNEA kaikille arvontaan..    

Kaikille oikein mukavaa alkanutta syksyä !!!!
t. 💗Rantapuikko                

26.6.2018

Kesä mietteitä.......

Aikaa on kulunut jo kuukausi kun viimeksi jotain laitoin tänne. On ollut monta juttua joka on vienyt aikaa ja tietysti tuo lämmin alkukesä 😎.

Olen mietiskellyt, että tänä kesänä pidän pienen tauon täällä. Palailen sitten kuvioihin taas syksymmällä. Töitä paiskin vielä hetken ennen kuin siirryn kesälaitumille. Onneksi se aika on vielä edessäpäin.  Haluan kiittää tietä kaikkia jotka täällä käytte ja toivottaa oikein mukavaa kesää. Annetaan puikkojen ja koukkujen työskennellä jokaiselle sopivalla vauhdilla.

Laitan tässä muutaman kuvan omista kesken eräisistä töistä...






Tässä on minun loppulanka kulutus projekti. Virkattu jalkapalloa seuratessa. Päättelyt puuttuu....


Tavataan syksymmällä t. 💗 Rantapuikko

28.5.2018

TURUN OSTOKSIA...

Viikonlopun vietimme vaarin kanssa Turussa. Olihan tietysti mukana menossa myös pikkuiset tyttöset. Ilmat suosi meitä ihanasti. Kävimme tyttöjen kanssa myös Lanka Maailmassa. Timantti jo ihmetteli miksei olla oltu koskaan 😍 tuolla mummin kaupassa. Muutaman kerran olen ohittanut kyseisen kaupan siellä ollessa. Tytöt katselivat lankoja innolla ja olisivat laittaneet minun ostamaan kaikkea mikä kiilsi tai oli roosaa. Onneksi sain keploteltua itseni ulos ihan kivan saaliin kanssa. Siis nyt on minun lanka lakkoni sitten vesittynyt. Viisi kuukautta meni hyvin 😘. Aion kyllä jatkaa lakkoa,  pienin varauksin. Pitäisi vielä ostaa pojan puseroon langat. Eikä sitten muuta. Katsotaan miten käy..
Tässä olisi ne ostamani langat.

 Uskokaa pois jokaisella kerällä on jokin tarkoitus. Harvinaista minulle.


 Sitten ostelin myös askartelutarvikkeita. Kuvasta puuttuu askartelu sementti sanko ( pieni sellainen).
Tytöt halusivat nähdä miten mummi sukkia kutoo. Siispä puikot heilumaan ja sainhan valmiiksi yhdet sukat. Pikku Lintu varasi ne heti itselleen 😊.

 Lankana on Maija.

Sitten pakollinen osuus, hiukan mökki kukkia.



 Nämä Kullervot ovat kyllä luonnossa enemmän oranssin värisiä mitä kuva antaa luulla.

Nautitaan ihanista ilmoista !!! 
t.💗 Rantapuikko