mukavaa kevään odotusta!!

15.12.2019

ENNEN JOULUA...

Niin taitaa olla tämä juttu viimeinen minulla ennen joulua.
Tällä kertaa valmiina ovat seuraavat työt.


Minulta tilattiin sukat kokoa 45 ja saajan toiveiden mukaan on sukkien väritys. Onneksi sain valmiiksi jouluksi. Lankana on 7-veljestä.


Loppulangoista välitöinä olen taas muutamat sukat neulonut. Nyt on pikkuisia sukkia valmiina 52kpl.  Nämä pikku sukat on tarkoitus lahjoittaa sitten joskus jollekin taholle.


Varastossani on vieläkin puuvilla lankojen loppuja joista virkkasin taas parit  pyyhkeet. Lisää on luultavasti vielä tulossa.



Sitten pikku töitä. "Heijastin" juttuja. Näitä on kiva antaa pikku muistoiksi..


 Sukat mummin murulle, kokoa on 32 ja lankana Nalle taika.  Puikoilla on yhdet sukat jotka ehtivät vielä sukkalaatikkooni.
 Seuraavan kuvan myötä toivottelen;


            OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA               
                          TEILLE  KAIKILLE !!! 
t.💗Rantapuikko

1.12.2019

LANKANA 7-VELJESTÄ

Oikein mukavaa joulukuun alkua. Minuun iski kova flunssa ja sen kanssa meni viikko ja viime viikko töissä  huono kuntoisena, mutta nyt taas omana itsenäni ollaan.
Kaikki työni mitä nyt esittelen olen tehnyt 7-veikasta.
Valmiina on tämä työ ollut jo melkein kolme viikkoa.

 Tein itselleni villatakin. Ohjeen nappasin novitan sivuilta ja lankaa kului 780g. Takin koko on 50/52.

Tässä lanka aika oikean värisenä. Nyt tarkenee...

Minulta kyseltiin jos voisin neuloa adidas sukat. Jokin minussa on koko ajan sanonut etten tekisi näitä sukkia ollenkaan, mutta kun kauniisti pyydettiin..
Kipeänä aloitin työt. Ensin neuloin nuo alempana olevat, ajatuksena jälkipistoin kuvion laittaa. No en saanut aikaiseksi kivaa jälkeä. Siispä uudet sukat puikoille. Tulos jotenkin siedettävä, mutta parempi tarkastus osoitti, että kuvio tuli samaan sivuun. Joten toinen sukka purkuun ja uusi aloitus.  Onneksi sitten tuli jo oikein. Saaja tykkäsi ja se kai on se johon pyritään. Tästä ainakin opin ettei kannata kuumeisena yrittää mitään erikoista neuloa.  Sukilla kokoa 39.



 Siililapasiakin on minulta kyselty ja tässä olisi kolmen kopla. Siihen on liittynyt myös yksi pari lisää. mutta kuviin ne ei päässyt.

Yhdet sukat ovat puikolla ja sitten ehkä joulukäsityöni ovat valmiina. Ainakin niin toivon. Eikä mielessä ole mitä seuraavaksi teen.

MUKAVAA JOULUKUUN ALKUA JA KIITOS KUN POIKKESIT TÄÄLLÄ ! !
t. 💗 Rantapuikko

16.11.2019

Tällä viikolla ei ole valmistunut kuin yhdet sukat sukkalaatikkooni. Olen kyllä puikkoja heilutellut, mutta ihan valmiiksi en ole uutta työtäni vielä saanut. Valmistuu ehkä viikolopulla.
Siispä mennään niihin sukkiin..


Lankana sukissa on kesällä Lanka maailmasta ostamani schoeller stahl fortissima disco color ja puikot 2,75. Lankaa kului 85g. Mallin olen napannut netistä 247-1 pitsisukat. Nyt en muista ohjeen tekijää enkä mistä ohjeen nappasin. Isojalkainen kun olen on sukilla kokoa 42.

Tässä hiukan miltä pitsi näyttää. Lanka on juuri minun väristä eli punaista. Kimallus tuli mukana ja se olisi mummin muruille mieleen, joten toisesta kerästä teenkin ehkä heille sukat.

OIKEIN MUKAVAA VIIKONLOPPUA ja
KIITOS KUN KÄVIT !!
t. 💗 Rantapuikko

5.11.2019

SUKKIA....

Oikein mukavaa tiistaita kaikille !!
Minulla on taas vapaa viikko ja selkäkin on aika mukavassa jamassa. Joten jotain muutakin on tullut tehtyä kuin käsitöitä. Koska tämä kuitenkin on käsityöblogi, niin keskitytään käsitöihin. Valmiina minulla on sukkia...

 Sukat ovat 7-veljeksestä ja kokkoa on 43. Nämä menevät sukkalaatikkooni.

 Myös nämä sukat menevät sukkalaatikkooni ja nekin on neulottu 7-veljeksestä. Näidenkin koko on 43.


Tässä on sukkalaatikkoni ja se on aika täysi. Minähän täyttelen tätä hiukan eri tavalla kuin Nonnu neulojan haaste edellytti. Teen sukkia kaikille jotka saapuvat meille joulua juhlimaan. Vieraat saavat itse valita laatikosta sukat tai sukkia mistä itse pitävät. Lisää aion vielä tehdä, onhan vielä aikaa...

 Nämä sukat menevät odottelemaan muuhun laatikkoon käyttäjää, Lankana 7-veljestä ja koko on 34/35.

Nämä kahdet pikkusukat ovat tehty loppulangoista ( 7-veljestä).


 Niiden paikka on tässä laatikossa. Keräilen tekemiäni pikkusukkia tänne ja kun aika on kypsä lahjoitan ne jonnekin. Nyt sukkia on 48 kpl.


Näihin pikkuisiin on helppo kulutella pikku keriä. Valmistuvat nopeasti ja ei jää turhia nöttösiä nurkkiin pyörimään.
Näin tällä kertaa. 
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin  😍.

t: 💗Rantapuikko

24.10.2019

MINULLE ITSELLE....

Mukavaa torstai iltapäivää. Täällä on oikein mukavat ulkoilu säät. Pikku lenkki on tullut tehtyä ja nyt olisi aikaa taas istua koneen ääreen.
Vaikka neulon paljon tulee harvoin itselle neulottua. Nyt olen saanut sen tehtyä. Ihastuin tytölleni tekemiin kämmenikkäisiin ja niinpä ajattelin tehdä sellaiset myös itselleni.

Lankana musta 7-veljestä. Malli sama kuin aiemmin tytölle tekemäni. Lankaa kului 105g.

 Aluslapaset 7-veljeksestä. Ihan perus lapaset. Lankaa kului 80g.

 Minulle myös uusi myssy, sekin ihan peruspipo ja lanka Novitan koru-lanka. Lankaa kului 85g.

 Nämä sukat menevät sukka laatikkoon. Lankana on 7-veljestä. Langan kulutus 135g. Omaan jalkaan tulevat siis nämä.
Sitten joillekin toisille.

 Lankana myös näissä sukissa on 7-veljestä koko 34. Loppu lankoja käytin näihin ja sitä kului100g.

 Myös näissä on 7-veljeksen loppu lankoja ja kokoa sukilla on 38 ja kulutus 120g.

 Lopuksi tein vielä ihan vauvasukat.

Sitten hiukan kyselisin teiltä neuvoa;

Minulla odottelee varastossa lankoja jotka haluaisisivat kovasti päästä villatakiksi tai puseroksi /tunikaksi. Lilaa on 5 vyyhtiä Ruska lehden luumua, Aaran Mieli kirsikkaa on 3 vyyhtiä ja yksi ilta vyyhti.
Langat ovat merinoa 400m/100g Ruskan lehti, Aara 425m/100g).
Mikä olisi hyvä puikko suositus  3 tai 3½, vai käykö molemmat?
Olisiko teillä suositella jotain sopivaa suomen kielistä ohjetta? Minun koko on iso eli n.50.
Minusta nuo värit sopivat hyvin yhteen,  joten myös palkki t.m.s. malli käy.
Olisin tosi iloinen jos voisit minua neuvoa. Jotenkin nyt vain omassa mielessäni en ole ohjetta löytänyt. Kova hinku olisi aloittaa, mutta mistä, mikä malli ??
KIITOS jo etukäteen.

MUKAVAA TULOILLAAN OLEVAA LOPPU VIIKKOA !!!
                        t.  💗Rantapuikko

18.10.2019

KELTAISTA JA MUSTAA..

Hyvää perjantaita kaikille, vaikka hiukan sateinen päivä onkin.
Lupailin viime kerralla mustaa ja keltaista ja nyt on sen vuoro.
Tyttäreni pyysi synttärilahjaksi sukkia ja säärystimiä värissä musta ja keltainen. Tietysti täytin toiveen ja jotain lisäsinkin pakettiin.
 Sukat olenkin esitellyt täällä jo aikaisemmin. Kaikissa paitsi pipoissa lankana on 7-veljestä.

 Sukkiin kuvion nappasin pintterestistä.

  Pantteri kuvion idean nappasin Novita-lehdestä, mutta kuvion muuntelin sopivaksi säärystimen silmukkalukuun.. Raita-säärystimet on taas Veera Jussilan ( mehukekkerit ) ohje.
Tarkasti jos katsot huomaat kuvassa myös 2 heijastinrusettia.


  Kämmenikkäiden alle perus lapaset mustassa, niin kuvio erottuu hyvin. Kämmenikkään kuvion nappasin Kerttu-sukkien ohjeesta.


Mummin muruille tein Novitan korulangasta kissa-pipot. Kissat kun ovat tyttöjen suosikki eläin.

Pipon silmukkamäärä omasta päästä, mutta netistä on kyllä malli ja koristelu napattu.
 
MUKAVAA VIIKON LOPPUA KAIKILLE ja
KIITOS KUN KÄVIT !!
t.  💗Rantapuikko

12.10.2019

Virkkausta sekä villatakkeja.

Vielä olisi yksi osio jäljellä kesän töistä ja se sisältää virkkausta kuten otsikkokin viittaa.
En ole mikään kova virkkaaja, mutta kun varastossa oli puuvillalankaa ja sain idean niiden käyttöön Palasia arjestamme Riikalta. Eli vuorossa on nyt virkattuja pyyhkeitä.


 Lankana on Novitan puuvilla lankoja. Käytin kahta eri mallia ja tässä tulos. Koot näissä hiukan vaihtele, suurin piirtein siinä 43cm X 39 cm paikkeilla. Vielä en ole käytännössä kokeillut, mutta uskon niiden olevan hyviä siinä käytössä mihin ne olen ajatellut eli saunan lauteilla.


Varastossani oli vielä jäljellä tutti juttuja. Niinpä taiteilin myös muutaman tutti  pidikkeen. Nyt tällä hetkellä ei ole ketään jolle voisi nämä antaa. Uskon kuitenkin että kyllä ne vielä löytävät käyttäjänsä.

Sitten tämän kuun alussa aloitin mummin muruille villatakit.

 Tämä on kokoa 110/116 cm ja alempi kokoa 122/ 128 cm.


Lankana on 7-veljestä ja ohje on Veera Jussilan ja se on nyt myös Suuri Käsityö lehdessä nro 8/2019.
Aiemmin tekemäni puserot olivat myös Veera Jussilan ohje.  Helppo ja ihana ohje.
Pienenpään takkiin meni lankaa 300 g ja isompaan 340 g. Ohjeesta poiketen en tehnyt taskuja.

Eilen kävin kaupoilla ja Tokmannissa törmäsin tarjoukseen jota en voinut ohittaa. 


Neljä kerää Novitan koru lankaa 10 €. Ajatuksena olisi tehdä itselleni pipo. Pitää ryhtyä etsimään ohjetta  jossa puikko suositus olisi 10  9s X14 krs =10 cm.
  Ensi kerralla on tulossa mustaa ja keltaista. Siihen asti ;

OIKEIN MUKAVAA SYYSLOMAA ! ! joilla sellainen on ja muille
OIKEIN MUKAVAA ALKANUTTA SYKSYÄ ! !
t. 💗 Rantapuikko

 

5.10.2019

HUIVIKIMARA....

Kesän aikana on tullut neulottua  huivejakin. Joten nyt sitten on vuorossa huivikimara...

 Tässä hiukan esimakua tulevasta...


 Halusin kokeilla miten 7-veljestä taipuu huiviksi. Malliksi otin Titanium-huivi. Olen aiemminkin tehnyt jo useamman samalla mallilla. Ihana ja helppo malli. Suosittelen.


Sitten vielä yksi kiellon päälle. Lankana tässäkin 7-veljestä. Lankaa kului 190g, saman verran painoi myös edellinen huivi.


Olen aina hiukan mattimyöhäinen ja alku kesästä aloitin minäkin Villapesun Siskothuivin.
Lankana on Arwetta ja sitä kului  myös 190g. Omastani taisi kuitenkin tulla hiukan pienenpi. Ainakin mitä olen katsellut muiden tekeleitä. Olen omaani tyytyväinen ja myös sen kokoon.


Lankavarastossani on jonkun vuoden jo pyörinyt Viron villaa kaksi vyyhtiä. Koska huivihullutus on ollut päällä aloin tekemään niistä Revontulihuiveja.  Ohje on jo kauan ollut saatavilla, mutta yhä ihana ja kiva tehdä. Huivi nro 1 painaa 180g.


 Revontulihuivi nro2. painaa 160g,  20g heitto vaikka saman verran tuli ohjetta tehtyä. Molemmista vyyhdeitä jäi vielä lankaa. Katsotaan voisinko ne yhdistää ja tehdä vielä kolmannen. Tai sitten jonkin muun huivin.. ehkä Titaniumin???
Ensimmäisessä kimara kuvassa huivien värit ovat melko oikeat. Muissa hiukan ehkä valaistus on niitä muuttanut. Minä kun en ole mikään taitava näissä kuvauksissa.... 
Vieläkin on kesän töitä jäljellä ainakin yhteen juttuun. Joten kesä jatkuu ainakin töiden esittelyssä. Puikoiltakin on uutta pudonnut ja uusi työ on puikolla. Joten jatko on taattu.
Tervetuloa taas toistekin tänne ja kiitos kun kävit.

MUKAVAA LOKAKUUTA KAIKILLE!!! 
t;💗Rantapuikko

2.10.2019

SUKKIA...

Oikein mukavaa lokakuun alkua. Mukavaa kun poikkesit täällä. Kuten otsikkokin sen vihjaa, niin tänään täällä on sukkia ja pikku askartelu juttu. Tervetuloa mukaan.
Viime viikolla olimme minun vapaa viikon mökillä ja oli aikaa neuloa. Puikoilla ei ollut mitään, joten olin hiukan hukassa. Siihen hätiin aloin neuloa sukkia.


 Vaarille sukat sukka laatikkoon. Kokoa on 45 ja lankana 7-veljestä. Pieni pintaneule sukissa on vaikka sitä ei kuvassa huomaa, 3 oikein ja 1 nurin.

 
Nämäkin menevät sukka laatikkooni ja kokoa on 43 ja lanka 7-veikkaa.


Nämä sukat menevät tyttärelleni. Sukkien väritys hänen toiveiden mukaan. Kokoa on 42 ja lanka 7-veikkaa. Mallin kirjoneuleeseen otin Pinterestistä. Nämä eivät mene sukka laatikkoon.


 Nämä taasen menevät sukka laatikkoon ja kokoa on 42 ja lanka 7-veikkaa.
Minullahan on aikomus neuloa laatikkooni eri kokoisia sukkia ja jouluna sieltä saavat kaikki valita itselleen sukkia oman maun mukaan. Joten laatikkoon tulee myös enempi kuin ne 12 paria.

Mökillä aloin myös hiukan askarrelle..


Sytykeruusuja, hyvä kierrätys menetelmä käytetyille kynttilöille ja kanamunakennoille.
Nyt puikoilla on jo muutakin kuin sukkia. Mielessä on monta uutta ideaa mitä tehdä ja vielä on jäljellä kesän käsitöitä joita en ole esitellyt. Joten tänne materiaalia on tulossa, kunhan saan aikaiseksi istua koneen ääreen useimmin. 

 KIITOS KUN POIKKESIT JA TERVETULOA UUDELLEEN !!! 
t. 💗Rantapuikko

15.9.2019

MUMMIN MURUILLE.....

Täällä on syksyinen ilma tuulee ja vettä sataa. Olen koko aamupäivän tehnyt omppuhilloa. Sain ihanan määrän omenoita. Kiitos A-L.
Lankavarastosssani on jonkin aikaa ollut odottelemassa Kaupunkilangan leikkipuisto lankaa. Silloin kun sen ostin ajatuksena oli niistä tehdä jotain kivaa mummin muruille. Nyt ne pääsi puikoille ja viikossa sain nämä valmiiksi.


 Kuva on huono. Vaikea ottaa kuvaa näin sateisella ilmalla sisällä. Lankakin antaa omat haasteensa.
Isompi pusero on kokoa 128cm ja pienempi 116 cm. Pienemmässä on tasku. Kuvasta sitä ei oikein huomaa. Ohjeesta poiketen tein muutoksen  isompaan. Takaosa sai hiukan lisää pituutta.  Luonnossa väri on parempi ja ihanasti kimmeltää, joka onkin murujen mieleen. Ohjeen nappasin netistä ja se on;
Veera Jussila/ www.mehukekkerit.net   Ohje raklahihaiseen villapaitaan.  Ihana ja helppo malli. Teen tuolla ohjeella vielä varmasti lisääkin.


 Koska lankaa jäi ja varastossa oli vielä valkoisatkin, niin tein kaulurit. Pari kerää vielä olisi tuota valkoista leikkipuistoa. Katsotaan mitä niistä keksin tehdä.


Juuri kun sain valmiiksi nuo puserot, sain tekstarin ja toiveen ykssarvisisista lapasista. Tietenkin mummi täytti toiveen ja pakettiin menee myös molemmille tytöille lapaset. Koot ovat 4v. ja 7v.
Kuvan perusteella tein ja kuvan nappasin Pintterestistä. Lankana on 7-veljestä.
 Näin olen täällä touhuillut ja  lisää ensi kerralla.

Rai-Rai puseron langan vyötteet löytyivät mökiltä. Lanka on; Concept silky lace superwash.

OIKEIN MUKAVAA SYKSYN ODOTUSTA !!
t. 💗Rantapuikko